Social Media

KESÄLOMA TÄHÄN ASTI 

|
Mistä edes alottaisin? Kesäloma on mennyt ihan älyttömän nopeesti, mutta toisaalta ootan jo koulun alkua, että pääsee arkirytmiin ja näkemään koulukavereita. Bloggeria en oo pahemmin availlut, koska inspis on ollut pahasti kateissa ja ajattelin, että ehkä paras tapa ''lähestyä'' tätä bloggaamista ja blogia,  ois kertoa teille, että mitä kaikkea mä oon sitten puuhastellut.
IMG_4223
1. Koko kesä ollaan saatu juhlia kaveriporukan kesken kaikkien 18-vuotissynttäreitä. Tällä kertaa oli vuorossa Janikan synttärit ja juotiin skumppalasit sen kunniaksi ja jatkettiin siitä sitten eteenpäin Helsinkiin. 2. Täälläkin näkynyttä asua! 3. Zaran sovituskopissa. Otin mukaan vaikka mitä, mutta kassalle lähti vain toppi ja kuvassa näkyvä laukku. 4. Herkkuaamupalaa meidän takapihan uudella nurkkauksella.
IMG_4224
5. Juhannuksena niiiiiiin hyvää ruokaa, nam! Pihviä, simpukoita ja herkkusalaattia. 6. Taidettiin olla ainoat jotka ei mennyt mökille juhannuksena. Otettiin mukaan kakkua ja tarkotuksena oli ostaa lisää herkkuja, mutta kaupat oli kiinni. Ei muutakun viltit ja pehmolelut mukaan ja läheiselle uimarannalle istumaan ja ihailemaan maisemia. 7. Se babyblue nahkis! 8. Cafe Caruselissa Even kanssa pizzoilla. Musta vois tulla joku ruokakuvaaja XD 
IMG_4226
9. Tuttu naama, heh. 10. Starbucksissakin on tullut käytyä kiitettävän paljon ja joka kerta lähti samat jutut mukaan: Cool Lime Refresha ja porkkanakakun pala mm... 11. Hei oikeesti. Joka kollaasissa on yks ruokakuva pliis. Käytiin Hard Rock Cafessa ja ei ollut kyllä mitään superhyvää, mutta mansikkabasilikadrinkki oli kyllä taivaallista! 12. Mentiin istuskelemaan ja juoruilemaan Refreshat kädessä. Päällä pelkkää lempparia! Laukku, hattu, lasit, jumpsuit, kengät... 
IMG_4227
13. IHANAT Niket Stadiumin aleista vain 50€:lla. Mukaan lähti myös bikinit joita olin himoinnut koko kevään ja nyt ne lähti mukaan 7€:llä. 14. Ellun kanssa meillä laittautumassa ja lähtemässä juhlimaan! Oli kyllä ihan huippuilta eikä harmittanut kävellä 40 minuuttia Helsingin keskustassa yöllä kello 3 hauskan kävelyseuran kanssa. Oli vielä hauskempaa päästä bussiin, kun siellä oli harvinaisen sosiaalista porukkaa. Kuultiin kaikki juorut jonkun polttareista. 15. Lisää synttäreitä! Tällä kertaa oli vuorossa Rian 18-vuotissynttärit. 16. Tallinnassa on tultu käytyä tän kesän aikana jo kaksi kertaa. Ekalla kerralla mentiin tyttöporukalla ja Essi ja Elina toi vähän tuliaisia kavereille... noita olikin sitten tosi kivaa raahata laivassa ja satamassa. Naurattaa kyllä jälkeenpäin, kun yks lavoista aukes rullaportaissa satamassa ja tölkit lenteli alaspäin.
IMG_4229
17 & 18. Tallinnassa siis jälleen ja tällä kertaa äitin, Minnan ja tyttöjen kanssa. Pyörittiin Vanhassa Kaupungissa ja shoppailtiin. Joka kerta ihastelen noita kukkia... jäätiin miettimään, että saako niitä tuoda Suomeen? Missään ei oikein lue. 19. Mun ihanaihanaihana synttärimekko osottautui ihan täydelliseksi valinnaksi! Tilasin kaksi eri mekkoa, mutta tää vei ehdottomasti voiton. 20. Sydän.

Tänään on kyllä ollut ihan mielenkiintonen päivä... aamulla lampsin tekemään teoriakoetta, joka tuli takaisin hylättynä. Jep. Yhdestä jäi kiinni. Seuraavaksi menin ajotunnille ja tuli itku jo siellä kurkkuun, kun ei vaan onnistunut. Kaiken huipensi sitten, kun mun ripsiaika peruuntu (jep kamalaa eikö :D) niin kaikki vaan kaatui. Olin keskellä kauppakeskusta ja menin vaatekaupan sovituskoppiin itkemään... tää viikko on ollut vähän tämmönen. Esimerkiksi maanantaina heräsin silmätulehdukseen ja koko viikon oon ollut jatkuvassa pääkivussa. Mutta voiton puolella ja kohti uusia pettymyksiä! Maanantaina uusimaan teoriakoe, ripsitupsut silmään, burana naamaan ja kytkimen käyttö onnistui ajotunnin lopulla jo paljon paremmin. Mites teille, heh? - J 
8 kommenttia on "KESÄLOMA TÄHÄN ASTI "
  1. Hahahahah kukakohan tunari menee lavakärryn kaa rullaportaisii?? loool xD

    mut hei! Mullaki oli ainoot ongelmat kytkimen kaa ja sammuin joka kerta liikennevaloissa... En tiiä onksun ope viel sanonu sulle, mut mul autto se ku ootti vihreenvalon vaihtumista nii laittaa sen kytkimen sen verran ylös jo siinä et se auto tärisee. XD Sit ku se vihree valo syttyy nii ei tarvii ku painaa kaasuu ku kytkin on jo oikees asennos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naurattaa vieläkin XD vähän pelotti, kun mentiin äitin kaa ja se tuli niit rullaportaita kans...

      Joo! Opin tollee sit siit lopputunnist tai en stögäilly enää. Mulle sanottii kyl et voisin olla nopeempi valois nii vois testaa tota. Thanks ;)

      Poista
  2. Mistä toi ihana vaaleansininen takki on?!?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolta alemmista postauksista ois löytynyt vastaus, mutta Bikbokista pari kuukautta sitten alennusmyynneistä :)

      Poista
  3. Miten saat Instagramissa noitten kuvien ympärille tuon valkosen "framen" :)?

    VastaaPoista
  4. Tosi kiva postaus :3 oot kyllä niin nätti ♥!

    VastaaPoista

EMOTICON
Klik the button below to show emoticons and the its code
Hide Emoticon
Show Emoticon
:D
 
:)
 
:h
 
:a
 
:e
 
:f
 
:p
 
:v
 
:i
 
:j
 
:k
 
:(
 
:c
 
:n
 
:z
 
:g
 
:q
 
:r
 
:s
:t
 
:o
 
:x
 
:w
 
:m
 
:y
 
:b
 
:1
 
:2
 
:3
 
:4
 
:5
:6
 
:7
 
:8
 
:9