Social Media

ASIAT JOTKA ÄRSYTTÄÄ

|
Hei! Viime postaus epäsuosituista mielipiteistäni oli niin suosittu, että päätin tulla tekemään tästä postauksesta toisen version tosin muunneltuna - eli postaus asioista jotka ärsyttävät minua. Varautukaa siis vähän negatiivisempaan postaukseen kuin yleensä. Vaikka tykkäänkin pitää blogini positiivisena ja inspiroivana paikkana niin kyllä sitä rehellisesti välillä saa ihan luvan kanssa ärsyttää ja negistellä mun mielestä..

Yritin tähän postaukseen valita vielä enemmän semmosia aiheita, josta tulisi keskustelua kommenttiboksiin, koska sitähän näillä postauksilla halutaan saada aikaiseksi. Ootteko valmiita kuulemaan mua ärsytttävät asiat? Ja disclaimer: ketään ei ole tarkoitus missään nimessä loukata näillä jutuilla, ei tarvi ottaa henkilökohtaisesti jos oot sattunut esimerkiksi jakamaan sääpäivityksen somessa - you do you boo! 

Mua ei ärsytä tällä hetkellä mikään muu niin paljon kuin se, että bloggaajat/tubettajat yms. eivät mainitse postauksissaan sen sisällön olevan mainosta, sen olevan kaupallinen yhteistyö tai, että kyseinen henkilö hyötyy katsojan klikkauksista/ostoksista. Esimerkiksi videoilla mainitut alennuskoodit tai vilahtavat yhteistyötuotteet. Yhteistyöt eivät ole mitenkään noloja, mutta niiden salailu on. Ymmärtääkseni näistäkin saa nykyään sakkoa, joten miksi ei toimita oikein? Kiinnitän näihin jotenkin enemmän huomiota, kun tiedän näistä asioista ''somehenkilönä'' ehkä enemmän, mutta varmasti monet seuraajat eivät tiedosta niitä. 

Seuraajien hankkiminen monien kymmenien ihmisten seuraamisella ja sitten muutaman päivän päästä unfollaamisella. Miksi hankkia ihmisiä seuraajiksi, joita ei oikeasti todennäköisesti kiinnosta sun jutut? Mä en oo ikinä ymmärtänyt sitä. Mä pidän siitä, että ihmiset jotka seuraavat mun blogia, Instagramia ja muita somekanavia, ovat oikeasti kiinnostuneita niistä, eivätkä vain seuraa, koska ''pakko''. Tiedättekö mitä meinaan? 

Julkisuudessa olevien ihmisten jatkuva mollaaminen, koska ''he ovat itse pistäneet itsensä esille''. Öh? Inhottavaa törmätä ihmisten kommenteissa todella ilkeisiin kommentteihin ja sitten syyksi heitetään tuo ''julkkis''-kortti. Ihmisiä hekin ovat. Sara Sieppi teki blogiinsa todella hyvän kirjoituksen tähän asiaan liittyen.

Sään masistelu sosiaalisessa mediassa. Kyllä. Ulkona sataa vettä kesäkuussa, kuten joka vuosi. Silti koetaan tarpeelliseksi jakaa se.

Oon törmännyt tässä viime aikoina niin törkeisiin ihmisiin, että oon pari kertaa mennyt ihan sanattomaksi. Unohdetaan käytöstavat totaalisesti ja ajatellaan vaan omaa napaa. Kunhan minä itse selviydyn jostain niin kaikki on hyvin. "Ohitampas tuossa jonossa nuo 5 ihmistä, niin pääsen 3 minuuttia aikaisemmin kotiin makaamaan sohvalle." You know what I mean?

Siinä taisi olla tarpeeksi negatiivisuutta tälle postaukselle ja päivälle (varmaan viikollekin). Nyt tuntuu, että sydämeltä olisi vierähtänyt pieni hiekanmurunen, kun pääsi valittamaan. Palataan ensi kerralla vähän positiivisemmissa merkeissä! - J




3 kommenttia on "ASIAT JOTKA ÄRSYTTÄÄ"
  1. Muakin ärsyttää sellaiset ihmiset, jotka ensin alkavat seuraamaan ja sitten lopettavat seuraamisen parin päivän jälkeen. Ja törkeät ihmiset on kans sellasia, jotka saa mut näkemään punaista! D:

    http://sofiaidaannneli.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Oon niin samaa mieltä sun kanssa joka kohdasta! Tuo turhaan "seuraaminen" on ehkä raivostuttavinta, mitä nykyään varsinkin instagramissa tehdään. Mulla itsellä menisi varmasti mielenkiinto koko sovellusta kohtaan, jos jatkuvasti seuraisin kymmeniä turhia ihmisiä ja katsoisin montako alkaa seurata takaisin.. ja sitten poistan taas niitä. Nykyään kilpaillaan ihan liikaa somessa siitä, kuka on suosituin ja kenellä eniten seuraajia, kommentteja ja tykkäämisiä. On ihana seurata ihmisiä, joilla on kauniita kuvia, mutta ite jätän helposti silti väliin ne, joista näkee heti hänen tekevän sitä selkeästi "julkisuuden" takia. Hieman rönsyilee tämä kommentti, mutta tästä aiheesta voisin puhua ihan tolkuttoman kauan :D Upeesti toteutettu postaus <3

    VastaaPoista
  3. Toi piilomainostus on tosi TOSI ärsyttävää. Varsinkin oon miettinyt kun nykyään moni somejulkkis pelaa snäpissä betssonin yms netticasinoiden pelejä ja on voittavinaan niistä aina rahaa. Sitä on niin paljon että se on varmasti maksettu juttu eikä edes totta se että ne voittaa. Vähintään ne varmaan saa puolet siitä panoksesta ilmaiseksi snäpissä mainostusta vastaan. Ja 10 pelikerrasta näytetään vaan se yksi kun voitetaan..
    Aika törkeetä musta "huijata" seuraajia pelaamaan uhkapelejä tolla tavalla esittäen aina voittavansa. Menee selvästi tunteisiin tää aihe, mutta kun kerrankin sai valittaa :-D

    VastaaPoista

EMOTICON
Klik the button below to show emoticons and the its code
Hide Emoticon
Show Emoticon
:D
 
:)
 
:h
 
:a
 
:e
 
:f
 
:p
 
:v
 
:i
 
:j
 
:k
 
:(
 
:c
 
:n
 
:z
 
:g
 
:q
 
:r
 
:s
:t
 
:o
 
:x
 
:w
 
:m
 
:y
 
:b
 
:1
 
:2
 
:3
 
:4
 
:5
:6
 
:7
 
:8
 
:9