Social Media

AJATUKSIA BLOGGAAMISESTA

|
Viime postauksesta on kulunut jo reilu kuukausi ja valehtelisin jos väittäisin ettei pieni blogitauko olisi tehnyt mulle ja tälle blogille hyvää. Oma blogi ei tuntunut enää omalta. Joka kerta, kun tulin kurkkaamaan blogia mua rehellisesti sanottuna vaan ärsytti. Vielä enemmän mua ärsytti, kun läheiset tulivat kysymään, että miksi en bloggaa? Voisin veikata, että oon kärsinyt jonkinlaisesta blogi-identiteettikriisistä sekä ''writers blockista''. Tää writer's block on tainnut alkaa jo keväällä, kun pohdin journalismikoulutuksen pääsykoetehtävää enkä saanut itsestäni mitään irti. Tilanne oli mulle ihan uusi, koska kirjoittaminen on ollut aina mulle se asia, jonka aloittamisen kanssa mulla ei ole ikinä ollut mitään ongelmia. 

Oon tässä jo muutaman viikon kuitenkin miettinyt bloggaamisen jatkamista, mutta se ei siltikään napannut. Mietin postausideoita, mutta mikään ei kelvannut mulle. Mussa on kieltämättä hieman perfektionistin vikaa. Vaikka kirjotan tätä blogia ensisijaisesti mulle ja sen takia, että se on kivaa, niin mielessä on kyllä aina se, että ainiin tätä blogia seuraa muutama muukin. En väitä, että se olisi huono asia, en todellakaan. Sitä tulee vaan mietittyä ehkä liian usein, että mitä ihmiset ajattelevat. Näin ei asia kuitenkaan saisi olla.

Blogitauon aikana tuli mietittyä myös, että mitä jos bloggaaminen ei ikinä tuukkaan sujumaan? Meneekö kaikki kuusi (kyllä, kuusi!) vuotta niin sanotusti hukkaan, joiden aikana oon tätä blogia kirjoitellut. Mietin myös sitä, että mitä mä oon tällä blogilla saavuttanut ja mihin pisteeseen oon päässyt. Mä kirjoittelen tätä blogia ihan vaan harrastusmielessä, mutta oon silti päässyt tienaamaan tällä harrastuksella rahaa, päässyt erilaisiin tapahtumiin ja tutustunut uusiin ihmisiin sekä oon päässyt työskentelemään ihan mahtavien yrityksien kanssa. Tätä en oikeestaan ole miettinyt ihan niin paljoa, mutta nyt kun pistin mustaa valkoiselle niin hitto, kyllä mä oon ylpeä itsestäni ja kiitollinen ihan jokaisesta sentistä jonka oon tienannut, jokaisesta yhteistyöstä jonka oon saanut blogin kautta, jokaisesta ihmisestä johon oon tutustunut ja jokaisesta mahdollisuudesta jonka oon saanut. 

Tämä alkaa nyt kuulostamaan ihan joltain hyvästeiltä, mutta älkää huoliko ei tämä sitä ole. Kai mä tarvitsin itselleni muistutuksen, että miksi mä tätä hommaa teen. 

Nyt, kun oon saanut kirjoitettua kaikki sekaiset ajatukseni tähän blogipostaukseen niin mulla on yllättävän hyvä olla. Ihan kuin olisi kivi vierähtänyt sydämeltä. Musta tuntuu ihan kuin oisin valaistunut vielä enemmän tätä kirjoitusta tehdessä ja nyt on oikeasti hyvä fiilis. Viime yönä sain idean, että jos kerran tämä mun blogi niin kovasti ärsyttää omaa silmää, niin tekisikö uusi ulkoasu asialle jotain ja nyt oon enemmän kuin tyytyväinen tähän blogiin. 

Haluan vielä kerran kiittää juuri sua, joka luet tätä postausta! Sä teet tästä bloggaamisesta vielä entistä parempaa. Kiitos. - J 
18 kommenttia on "AJATUKSIA BLOGGAAMISESTA"
  1. ihanaa jos palaisit takas :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai palaan! Oon saanut nyt ihan uutta inspiraatiota blogin suhteen ja oon tehnyt jo muutamia postauksia valmiiksi ja huomenna blogi päivittyy taas :)

      Kiva, että tulit laittamaan kommentin! <3

      Poista
  2. Mä tiedän itse bloggaajana varsin hyvin, että välillä se kirjoitus ei vaan suju ja sillon on vaan parempi pitää pientä taukoa eikä kirjoittaa pakolla. Oikein kiva kuulla, että saa ruveta lukemaan taas sun postauksia! Tsemppiä :a

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, ei tätä kannata pakolla tehdä, koska se paistaa kyllä kilometrien päähän jos ei homma maistu!

      Kiitos Noora <3

      Poista
  3. Ihanaa, jos teet comebackin!! Vois itsekin :D toivottavasti törmätään jossain kemuissa taas :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee kiva, kun oot innoissas! Toivottavasti joo, ehkä syksyllä Inspiration-päivässä ;)

      Ja tee ihmeessä, sun blogi on niin ainutlaatunen! Oot niin aito ja niin hauska :D

      Poista
  4. millanen elämäntilanne sul on tällä hetkellä? postaus ois jees! (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei joo, kiitos postausideasta! Voisin vähän päivitellä kuulumisia ja tulevaisuuden suunnitelmia :)

      Poista
  5. Toi on niiiin tuttu tunne kun kaikki kuvista banneriin ärsyttää ja mikään ei tunnu enää luonnistuvan... Mut kyllä se siitä alkaa sit taas sujuun! Ja hei meidän pitäs nähdä joku päivä! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kuulla, etten oo ainut joka on kamppaillut näiden samojen ongelmien kanssa!

      Ja joo laitan sulle vaikka huomenna viestiä? :)

      Poista
  6. Ah, tiedän fiiliksen. Musta vaan tuntuu, et kärsin samoista tuntemuksista jo toista vuotta :-D Aina toisinaan tulee sellanen "hei jes, nyt mulla on idea, nyt mä toteutan sen" ja jos sit sattuukin, ettei ekalla onnistu, lannistun ja heitän hanskat tiskiin. Blogi pysyy hiljaa.

    Tavallaan oon alkanut hiljalleen hyväksyä sen, ettei mun ole enää mahdollista päivittää blogia joka päivä tai edes joka toinen päivä. Mun elämään on tullut niin paljon muutakin kuin poikaystävä ja lukion koeviikot. Muutaman kerran näpeille saatuani musta on tullut myös todella arka - joistain asioista suorastaan pelottaa kertoa blogissa. Koen myös jäätävää identiteettikriisiä blogin suhteen, sillä mua ei enää kiinnosta "perinteiset" lifestyle-jutut, vaan voisin kirjoitella kauneudesta ja meikeistä hamaan hautaan saakka. Ne meikit vaan ei kiinnosta valtaosaa mun lukijoista, jotka ovat lähteneet mukaan niinä kultaisina lifestyle-vuosina.

    Kirjoittaminen on ihanaa, mutta samalla jotenkin niin hirveen kamalaa :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän täysin ton tunteen! Niin perus, että saa jonkun mahti-idean ja yrittää toteuttaa sen ja kun ei onnistu niin mä luovutan vähän liiankin helposti...

      Mä itse tykkään enemmän näistä ''sekamelskablogeista'' tai niiksi mä niitä kutsun ja lasken oman blogini myös siihen kategoriaan (en sitten tiedä onko sekamelska = lifestyle). Eli mun mielestä on kiva jos blogissa käsitellään paljon eri aiheita vaikka juuri lifestyle, kosmetiikka, ruoanlaitto ja vielä vaikka joku neljäs aihe. Meitä tosin on moneen junaan, mutta monta on myös näitä blogeja netissä, eli jokaiselle löytyy kyllä jotain :)

      Oon sun kaa kyllä täysin samaa mieltä tosta viimesestä lauseesta ja muutenkin sun koko kommentista! :D

      Poista
  7. Vau, tosi hyvä teksti! Samoja ajatuksia on täälläkin suunnalla mietitty, joten tätä oli mielenkiintoista lukea :)

    VastaaPoista
  8. pakko sanoo että ketä vittua kiinnostaa :D varmaan jokanen on nähny kaikki kylien meikit. niitä on instagramit ja blogit täynnä. jos haluut lukijoita ni erotu joukosta :D oot tollenen tavallinen white trash whore jolla ei oo omaa tyyliä eikä persoonaa. jos osaat perustella et miks ihmisten pitäis lukea just SUN blogia kaikkien näitten kylie/contour/uudet kuteet jee/ arkimeikki -blogeista, ni annan kyllä respectii ja alan seuraamaan sua !!! mut en usko et siihen pytsyt koska löydän varmaan 200000 tällästä samallaista blogia :w ja anteeks ku oon näin suora.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos oot sitä mieltä, että oon "tavallinen white trash whore" niin en kyllä koe tarpeelliseksi selittää sulle yhtään syytä miksi juuri sun pitäisi mun blogia seurata.

      Mä kirjottelen niistä asioista mitkä mua itse kiinnostaa. Tykkään meikeistä, seurata muotia ja mikä on pinnalla just nyt. Jos tää ei sun mielestä oo kiinnostavaa niin internetistä löytyy kyllä varmasti sulle juuri sopivaa lukemista :)

      Kiitän sua kuitenkin sun palautteesta, vaikka olisi ollut reilua antaa se omalla nimellä ja kasvoilla.

      Poista

EMOTICON
Klik the button below to show emoticons and the its code
Hide Emoticon
Show Emoticon
:D
 
:)
 
:h
 
:a
 
:e
 
:f
 
:p
 
:v
 
:i
 
:j
 
:k
 
:(
 
:c
 
:n
 
:z
 
:g
 
:q
 
:r
 
:s
:t
 
:o
 
:x
 
:w
 
:m
 
:y
 
:b
 
:1
 
:2
 
:3
 
:4
 
:5
:6
 
:7
 
:8
 
:9